Tervetuloa Kipinöihin!
Kipinöissä lapset opettelevat voimistelun ja liikkumisen perustaitoja. Tunneilla opitaan uutta leikkien ja mielikuvien avulla sekä harjoitellaan monipuolisesti voimistelun perustaitoja luoden pohjaa laadukkaalle sekä turvalliselle tekemiselle. Tutuksi tulevat niin hyppelyt, tasapainot, akrobatian alkeet kuin musiikkiliikuntakin - unohtamatta venyttelyä. Lapsi voi hakeutua myöhemmin seuran kilpalajeihin tai jatkaa seuraavaan harrastevoimistelun ikäryhmään.
Tunnilla lapset liikkuvat ohjaajan johdolla itsenäisesti ilman huoltajaa. Huoltaja voi kuitenkin jäädä seuraamaan kauden ensimmäistä tuntia. Lisäksi kauden aikana järjestetään huoltajille avoin tunti.
Ryhmä esiintyy seuran joulu- ja kevätnäytöksessä.
Tunnilla tarvittavat varusteet:
Liikunnalliset vaatteet ja juomapullo. Liikumme tunneilla paljain jaloin tai liukumattomilla tossuilla. Pitkät hiukset laitamme hyvin kiinni ja jätämme korut kotiin.
Harjoituskausi syksy: 11.8.-1.12.25 kevät: 12.1.-4.5.26, Maanantaisin klo 17-18
Harjoituspaikka: Kurkelan koulun liikuntasali
Hinta: 120€/kausi; lisäksi kaikilta harrastajilta laskutetaan Keravan Voimistelijoiden jäsenmaksu 18€/kalenterivuosi (1.1.-31.12.). Lasku tehdään ensimmäisen käyntikerran jälkeen. Lisätiedot maksuista löytyvät nettisivultamme: MAKSUT | Keravan Voimistelijat KNV ry. Luethan nettisivultamme myös seuran EHDOT ennen kuin ilmoittaudut, kiitos. Mikäli harrastaja ei halua jatkaa kevätkaudelle, tulee siitä ilmoittaa sähköpostilla info@keravanvoimistelijat.fi viimeistään 30.11.2025.
Ohjaajat: Wilma Lahtinen ja Jenna Rajala
Yhteiset loma-ajat sekä arkipyhät, jolloin ei harjoituksia sekä näytökset:
Poissaoloista ilmoittaminen
Poissaolot voi ilmoittaa myClub-jäsenjärjestelmämme kautta.
Viestintä
Viestintä ryhmälle tapahtuu pääsääntöisesti myClubin välityksellä, josta viestit lähtevät myös huoltajan sähköpostiin. Huolehdithan siis, että yhteystietosi ovat ajan tasalla myClubissa sekä sisäinen viestintä sallittuna että viestiasetuksissasi on "Viikkokatsaus" valittuna. Toivomme myös huoltajien lataavan myClubista applikaation puhelimeen; tätä kautta viestien, ilmoittautumisten ja laskujen seuranta on helppoa!
Lopettaminen
Uudet ryhmäläiset voivat kokeilla ensimmäisen kerran maksutta, jonka jälkeen tulee tehdä päätös jatkosta. Mikäli tämän kerran jälkeen päättää lopettaa, tulee siitä ilmoittaa välittömästi osoitteeseen info@keravanvoimistelijat.fi. Kokeilukerran jälkeen jatkaminen katsotaan sitoutumiseksi koko kaudelle, eikä laskua ole enää mahdollista perua. HUOM! Pelkkä ilmoitus ohjaajalle tai paikalle tulematta jättäminen ei riitä peruutukseksi.
Vakuutukset
Harrastajia ei ole vakuutettu seuran toimesta vaan jokaisella tulee olla oma vakuutus.
Yhteydenotot: osallistumisen peruutukset ja laskuja koskevat asiat info@keravanvoimistelijat.fi.
Tervetuloa mukaan luomaan liikuttavia elämyksiä!