to 17.8. 17:00
Kalevan koulu
Kirput 3-4 v.
Kirput 3-5 v.
Kalevan koulu
Harrastetoiminta - Lapset ja Nuoret
Kalevan koulu
17.8.2023 17:00 - 7.12.2023 Ilmoittautuminen päättynyt Paikkoja jäljellä8

Tervetuloa Kirppuvoimisteluun!

Kirppuvoimistelu on 3-4-vuotiaiden perusvoimisteluryhmä, jossa luodaan pohjaa seuramme kilpalajeihin painottuen joukkuevoimisteluun ja aerobiciin. Ryhmässä harjoitellaan leikinomaisesti perusvoimistelutaitoja, motorisia perustaitoja sekä alkeislajitaitoja niin kilpa-aerobicin kuin joukkuevoimistelun puolelta. Myöhemmin lapsi voi halutessaan suuntautua kumpaan tahansa kilpalajiin sekä tanssillisen voimistelun harrasteryhmään Midinaan tai seuraavaan harrastevoimistelun ikäryhmään. Kirppuvoimistelija voi valita itselleen sopivat harjoitusajat viikko-ohjelmasta. Ryhmä esiintyy seuran joulu- ja kevätnäytöksissä. 
Tunti sopii erinomaisesti myös lapsen ensimmäiseksi itsenäiseksi harrastukseksi - tunneilla liikutaan ohjaajien johdolla ilman huoltajaa. Huoltajat ovat tervetulleita seuraamaan ensimmäistä tuntia, jonka lisäksi kauden aikana järjestetään yhteistunti huoltajien kanssa. Torstain kirppuvoimistelu ryhmässä vanhempi saa jäädä lapsen tueksi, mikäli kokee tämän tarpeelliseksi. Kannustamme kuitenkin tällä tunnilla myös lasten itsenäisen toiminnan harjoittamista. 

Harjoitusaika: 17.8.-7.12.23, Torstaisin klo 17:00-18:00
Harjoituspaikka: Kalevan koulu, Kalevankatu 66, 04230 Kerava
Hinta: 110€/kausi, lisäksi kaikilta harrastajilta laskutetaan Keravan Voimistelijoiden jäsenmaksu 18€/kalenterivuosi (1.1.-31.12.)
Ohjaajat: Niina Kontusalmi, Lotta Pöllänen ja Minttu Hillebrandt
Yhteydenotot: osallistumisen peruutukset ja laskuja koskevat asiat info@keravanvoimistelijat.fi.

Tunnilla tarvittavat varusteet:
Liikunnalliset vaatteet ja juomapullo. Liikumme tunneilla paljain jaloin tai liukumattomilla tossuilla. Pitkät hiukset laitamme hyvin kiinni ja jätämme korut kotiin.

Yhteiset loma-ajat sekä arkipyhät, jolloin ei harjoituksia:

  • Syysloma viikko 42, 16.-22.10.23
  • Itsenäisyyspäivä ke 6.12.2023
  • Joululoma 10.12.2023 -14.1.2024, kevätkausi alkaa 15.1.2024

Poissaoloista ilmoittaminen
Yksittäisistä poissaoloista ei ole välttämätöntä ilmoittaa, mutta myClub-jäsenjärjestelmämme kautta se on helppoa.

Viestintä
Viestintä ryhmälle tapahtuu pääsääntöisesti myClubin välityksellä, josta viestit lähtevät myös huoltajan sähköpostiin. Huolehdithan siis, että yhteystietosi ovat ajan tasalla myClubissa. Toivomme myös huoltajien lataavan myClubista applikaation puhelimeen; tätä kautta viestien, ilmoittautumisten ja laskujen seuranta on helppoa!

Lopettaminen
Uudet ryhmäläiset voivat kokeilla ensimmäisen kerran maksutta, jonka jälkeen tulee tehdä päätös jatkosta. Mikäli tämän kerran jälkeen päättää lopettaa, tulee siitä ilmoittaa välittömästi osoitteeseen info@keravanvoimistelijat.fi. Mikäli olet maksanut laskun ennen kokeilukertaa, veloitamme maksun palautuksesta toimistomaksun 15€. Kokeilukerran jälkeen jatkaminen katsotaan sitoutumiseksi koko kaudelle, eikä laskua ole enää mahdollista perua. HUOM! Pelkkä ilmoitus ohjaajalle tai paikalle tulematta jättäminen ei riitä peruutukseksi.

Vakuutukset
Harrastajia ei ole vakuutettu seuran toimesta vaan jokaisella tulee olla oma vakuutus.

Tervetuloa mukaan luomaan liikuttavia elämyksiä!

to
17.8
17:00 - 18:00
Kirput 3-4 v.
Kalevan koulu Näytä kartalla Näytä web-linkki
Kalevankatu 66 (sisäänkäynti korkean liikuntasalin päädystä), 04230 Kerava, Suomi
to
24.8

31.8

7.9

14.9

21.9

28.9

5.10

12.10

26.10

2.11

9.11

16.11

23.11

30.11

7.12

Tiedot

Aikataulu

Kaikki ilmoittautumiset